| End of Trail  2015-09 J&T | @ Santa Monica Pier |

 

Päivä 13 | Barstow – Santa Monica Pear | 250 km

Tänään on huippupäivä, suuntana Santa Monica Pear ja Tyyni Valtameri, reissun tavoite on lähes käsillä.

Jatkamme vielä vanhaa Routea seuraten kohti Viktorvillea, pakollinen poikkeaminen Albertin pullopuistoon, hienommin sanottuna ”The bottle tree ranch” joka on täynnä kaikenlaista - tavaraa… 

Albert henkilökohtaisesti kertoi meille kuinka hänen isänsä jo viisikymmentäluvulla oli aloittanut näiden aarteiden keräämisen ja kuinka Albert, noin 70 v. jatkaa hänen työtään..

Victorvillen virallinen Californian Route 66 museo täysin epävirallisine hippikuvineen huipensi lähtöpäivän ensitunnit. Viimeiset tavaramatkamuistot mukaan ja matkaan..

Pikkuhiljaa siirryimme viisi kaistaiselle Interstatelle matkaa jouduttamaan. Vielä pikku poikkeama Routelle ja poseerauspaikalla lyhyt, naseva kertaus moottoritiellä ajamisesta, hmm…

Loistava laskeutumien Losiin ja loppukurvaukset Santa Monica Pierille. Eipä tuntunut hassummalta päräyttää HD:t vanhalle lankkulaiturille parkkiin, ottaa kypärät päästä ja lyödä kunnon yläfemmat tai puristaa loppuhalaukset. Voi veljet millainen voittajaolo ja täydellinen päivä tähän saakka. Juhlan huipensi laiturin ravitolassa kohotetut voiton maljat. Kyllä me olemme niiiiiiin hyviä…

Ja sitten pyöriä palauttamaan ja hotelliin miettimään kotiinpaluuta, joka ei sitten mennytkään ihan niin kuin Strömsössä….. 

Palautuspaikka oli tilapaisesti vaihtunut 40 km päähän, jonne suunnistimme keskellä parhainta ruuhka-aikaa madellen pari tuntia ruuhkassa pakoputkien lämmittäessä ”tunnelmallisesti” kuskien koipia.

Palautusosoite löytyikin viehättävällä teollisuusalueelta, josta navin ohjeiden saattelemana löytyi ”Big green building with yellow stripe” jonne pyörät jätettiin. 

Vuokraamosta ystävällinen kuljettaja liituraitapuvussaan kuljetti meidät suoraan Hiltoniin, siellä ensin ”un pack ja jälleen ”re pack” kun selvisi että kyseessä oli väärä hotelli jne..

Päätösillallisella maistui juustokakku, ”macintosh -piirakkaa” ei ollut saatavilla.

Kiitos jokaiselle PeterPanBike Route 66 2015-9 J&T seikkailijalle.

 

Meillä on nyt takana lähes kaksi viikkoa ja noin 5200 km ajoa ja yhdessäoloa aivan loistavien matkalaisen seurassa, joten ei anneta näiden loppuharmitusten pilata muuten loistavaa reissufiilistä.
Jokainen meistä on osallistunut ja antanut omalla tavallaan panoksensa mukavan ilmapiirin luomiseen ja sen ylläpitämiseen, kiitos siitä kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen vielä kerran.

Reissukertomukset vähenevät nyt tämän bloggauksen myötä, lisäilen vielä päiväkohtaisia kuvia kun saan niitä puhelimestani ulos. Lisää päiväkohtaisia reissukuvia sen sijaan alkaa löytyä osoitteesta peterpanbike.kuvat.fi.

Kiitos hyville reissukavereille

terveisin Jyrk ja Tiina.

Antti se lähettelee Riialle terveisiä...

Päivä 12 | Las Vegas – Barstow 480 km

Jälleen startti heti aamusta, kuinkas muutenkaan, kohti reissun elämystä ja ehkä myös matkan hurjinta  positiivista koettelumusta, Death Valleyta. Ja autiomaahanhan pääsee ajamalla ensin autiomaata. Matka taittui joutuisasti hurjassa myötätuulessa Alien 53 tauolle saakka, jossa välikahvit ja yllättävä toivekonsertti.

Tauolla selvisi, että monella oli puhelimen soittoäänenä Eaglesin Hotel California. Hauska sattuma, mutta ottaen huomioon matkustajien iän ja kappaleen julkaisuvuoden -76, valinta olikin melko luonteva. Ja tietoisuus aidon Hotelli Californian läheisyydessä tiilvisti tunnelmaa.

Välitankkaus Beattyssä ennenkö alamme laskeutumaan kohti laaksoa. Noin 9 mailia alamäkeä vapaalla ja kohta ollaan pohjalla… Odotamme hurjaa, luvattua lämpöaaltoa - mutta mitä, mitä, miksei lämpömittari nouse yli 38 C:een? Pitääkin tarkastaa lämpöennätyksen haltijalta Timolta, että mikä on virallinen lukema…

Niin vaan jäi yli 40 C:een lämpöennätys kokematta, vain 38 C ja siinä pysyi hurjan tuulen (fööni?) vilvoittaessa matkantekoa. Pientä pettymystä oli aistitavissa, sillä olimmehan jo harjoitelleet matkan ensimmäisinä päivinä noin 40 C:n lämpötiloja. 

Yksi ennätys kuitenkin mitattiin Furnace Creekissa, saatiin nimittäin otettua palomies Jarmosta kunnon valokuva ”maailman alimman paloaseman” sammutusauton edestä.
Auto ei ollut aivan samaa kokoa kun matkalla bongatut valioyksilöt, mutta sopi aiheeseen hyvin. Jarmo on nyt maailman, Suomen tai ainakin Laukaan matalin palomies.

 

Pikasuihkut postiasemalla ja suunta maailman pohjalle, Bad Wateriin poseeraamaan ja testamaan Titanic –teemaa. Kunnon vastatuuleen voi hetkellisesti nojata, tai ainakin voi näyttää siltä.

Badwaterista 72 ml autiomaata kohti Barstowia mutka- ja lopussa vähän suorempiakin teitä pitkin. Tankkaus autiomaan toisella puolella todisti vanhan sanonnan ”sulla on ihan autiomaahinnat”. Bensa maksoi yli neljä taalaa gallonalta, eli reipas 25 % enemmän kun missä muualla. "Voit tietysti jättää tankkaamattakin ja työntää pyörääsi tuohon suuntaan.."  

 Vielä pikapikaa 100 km iltahyppy hotellille illan tummuessa ja päivä oli pulkassa.